FANDOM


Sotta (engl. Smudge) on pulska mustavalkoinen[2] kolli, jolla on meripihkanväriset silmät, valkoinen hännänpää ja musta nenä.



Erikoisseikkailut

Tulitähden tehtävä

Sotta saa outoja unia pakenevista kissoista, joista kertoo ystävälleen Tulitähdelle. Hän luulee, että hänen täytyy muuttaa metsään. Tulitähti nukkuu yhden yön Sotan puutarhassa ja selviää, että Sotta asuu Taivasklaanin entisellä reviirillä. Kun Tulitähti kertoo aamulla viimeöisen unensa, Sotta helpottuu ettei hänen tarvitse muuttaa metsään.

Soturikissat

Villiin luontoon

Sotta on kotikisu ja Ruskan hyvä ystävä.
Hänet nähdään tervehtimässä Ruskaa aidalla tämän kaksijaljojen pesällä. Sotta ihmettelee aikooko Ruska lähteä metsään. Sotta mainitsee kotikisun, Henrin joka meni metsään ja nappasi sieltä punarinnan. Ruska ei usko tätä ja sanoo, ettei hän jaksaisi pyydystää mitään. Sotta varoittaa myös metsässä asuvista villikissoista, joista Henri on kertonut.
Myöhemmin Sotta tapaa Ruskan, nykyisen Tulitassun, tämän arvioinnin aikana. He eivät meinaa ensin tunnistaa toisiaan. Tiikerikynsi huomaa Tulitassun juttelevan kotikisun kanssa ja kertoo tästä Sinitähdelle.

Tuli ja jää

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä kirjassa, mutta hänet on listattu hahmoluetteloon.

Salaisuuksien metsä

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä kirjassa, mutta hänet on listattu hahmoluetteloon.

Myrsky nousee

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä kirjassa, mutta hänet on listattu hahmoluetteloon.

Vaarallinen polku

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä kirjassa, mutta hänet on listattu hahmoluetteloon.

Pimeyden hetki

Uusi profetia

Aamunkoi

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä kirjassa, mutta Kamu mainitsee tuntevansa hänet.

Field Guidet

Cats of the Clans

The Ultimate Guide

Novellit

Tigerclaw's Fury

Sotta ei varsinaisesti esiinny tässä novellissa, mutta hänet on listattu hahmoluetteloon.

Ravenpaw's Farewell

Triviaa

Lainaukset

"Et kai vain ole menossa metsään?"
—Sotta Ruskalle Villiin luontoon, page 15


Lähteet ja sitaatit

  1. Villiin luontoon, sivu 15
  2. Villiin luontoon, sivu 15
  3. Vickyn Facebook -sivu

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki