FANDOM


Ensimmäinen Erin Hunter Chat pidettiin joulukuun yhdentenätoista vuonna 2005, 16 päivää ennen Aamunkoin julkaisupäivää. Tuolloin Erin Hunteriin kuuluivat vain Kate Cary, Cherith Baldry ja Vicky Holmes. Chattiin osallistui Cherith Baldry, joka vastaili fanien kysymyksiin. Ota huomioon, että chatti pidettiin vuonna 2005, joten osa tiedosta on vanhentunutta, esimerkiksi kirjoja on tullut paljon enemmän kuin tuohon aikaan osattiin odottaa.

Kysymykset ja vastaukset

Kaikki kysymykset ja vastaukset on suomennettu vapaasti, ja joitakin vastauksia ja kysymyksiä on saatettu tiivistää tai yksinkertaistaa; luethan myös englanninkielisen transcriptin.

K = kysymys V = vastaus

Kysymyksiä hahmoista

Myrskyklaani

K: Kun Tulitähti sai yhdeksän elämäänsä, mikseivät Laikkuturkki ja Puolihäntä olleet siellä?
V: He saattoivat olla siellä, paikalla oli monta Tähtiklaanin soturia, emme voinneet nimetä kaikkia. Hänen (Tulitähden) elämänsä sillä hetkellä yhdeksän tärkeintä kissaa antoivat hänelle hänen elämänsä (Siis kuolleet kissat).
K: Tuleeko Pilvihäntä koskaan uskomaan Tähtiklaaniin?
V: Pilvihäntä ei luultavasti tule koskaan uskomaan Tähtiklaaniin.
K: 1. Mitkä ovat Oravatassun ja Lehtitassun soturinimet? 2. Mikä on viidennen kirjan nimi ja milloin se julkaistaan?
V: En kerro heidän nimiään, teidän täytyy lukea neljäs kirja. Viidennen kirjan nimi on Iltahämärä; en ole varma milloin se julkaistaan.

Jokiklaani

K: Onko Haukkahallan, Vatukkakynnen, Perhonsiiven ja Keltaturkin verisiteellä suuri vaikutus seuraaviin kirjoihin?
V: On, mutta en aio kertoa, kuinka!

Tuuliklaani

K: Onnistuin saamaan Aamunkoin etukäteen, Varistassun soturinimi oli tosi hyvä valinta!
V: Kiitos, olimme hyvin leuhkoja siitä.

Varjoklaani

K: Kuoliko Yötähti sairauteen vai tappoiko Tiikeritähti hänet?
V: Yötähti kuoli vaan sairaudesta, yhtäkään roistoa ei sisältynyt siihen.

Veriklaani

K: Miksei Ruoskan nimi ole Ruoskatähti?
V: Ruoskaa ei kutsuta Ruoskatähdeksi, koska hän ja Veriklaani eivät usko Tähtiklaaniin, eikä siten ole tavallinen yhdeksän henkinen klaanipäällikkö.

Muita kysymyksiä

Kysymyksiä kirjoista

K: Kuinka kauan kesti kirjoittaa ensimmäisen Soturikissat kirja?
V: Luulisin, että kolmisen kuukautta, mutta siitä on aikaa, joten en muista tarkalleen.
K: Minkä takia Tulitähden perspektiivi vaihdettiin toisiin Uudessa profetiassa?
V: Me uskoimme jo kertoneemme Tulitähden tarinan, joten halusimme uuden kuvakulman. Toinen syy oli käyttää kirjan aikana vaihtuvia kuvakulmia, mitä teemme paljon UP:ssa. Jos olet lukenut Kuunnousun, tiedät että aiomme käyttää Myrskyklaanin ulkopuolisten kissojen näkökulmia.
K: Minne Soturikissat sijoittuu? Missä metsä sijaitsee? Mille tietylle alueelle?
V: Kun aloitimme [Soturikissojen kirjoittamisen], metsä perustui etelä Englannin New Forestiin, mutta kun kehitimme ideoita, siitä tuli enemmänkin fantasiamaailma, eli se ei sijoitu enää minnekkään tiettyyn paikkaan.
K: Erin, aiotteko tehdä Soturikissat elokuvia?
V: Suunnitelmia ei tällä hetkellä olisi, mutta ilahtuisin jos niin kävisi!
K: Mistä keksitte idean Soturikissoihin?
V: Minä (Cherith Baldry), toinen kirjoittaja, Kate Cary ja editoija Vicky Holmes keskustelimme siitä yhdessä.
K: Onko kirjoissa enää koskaan Tulitähden näkökulmaa?
V: Erikoisseikkailussa ehkä, mutta en lupaa mitään, koska emme ole vielä suunnitelleet, mitä siinä tapahtuu.

Kysymyksiä klaanielämästä

K: Kolmoskirjan lopussa Tuhkatassua sanottiin Tuhkatassuksi. Kolmoskirjan kissaluettelossa Tuhkatassun nimi on kuitenkin Tuhkamarja. Neloskirjan alussa Tuhkatassua kutsutaan kuitenkin Tuhkamarjaksi. Miksi?
V: Parantajakissoilla on oma tapansa ansaita nimensä, siitä saadaan tietää lisää tässä saagassa - muistaakseni neljännessä kirjassa.
K: Erin, luuletko että nimeä Aave_(jotain) olisi mahdollista käyttää jossakin kirjassanne?
V: Luulenpa, että kissat eivät tiedä mitään haamuista.

Kysymyksiä kirjailijoista

K: Tuleeko Uuden profetian jälkeen lisää kirjoja?
V: Kyllä, sitä seuraa uusi kuuden kirjan saaga ja yksi erikoisseikkailu.
K: Kirjoititko sinä vai Kate ensimmäisen kirjan?
V: Kate kirjoitti ensimmäisen saagan kirjat 1, 2 ja 4, minä kirjoitin kirjat 3, 5 ja 6.
K: Milloin tapasit Katen ja aloit kirjoittamaan Soturikissoja?
V: Uskokaa tai älkää, emme ole koskaan tavanneet! Vicky toi meidät yhteen kirjoittamaan.

Lähteet ja sitaatit

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki